Marraskuun 2025 kinkypäiväkirja


Pidin pitkästä aikaa kuukauden verran päiväkirjaa kaikenlaisesta kinkyelämään liittyvästä puuhailustani. Marraskuussa oli paljon talkoita, reissaamista, arkipäiväisiä velvollisuuksia, mielialojen heittelyä ja ennen kaikkea oman itsen kyseenalaistamista. Mulla oli aika paljon mielen päällä, joten tästä tuli vähän pitkä.

--

1.11.25
Bizarren bileiden toinen päivä, matkustan Jyväskylään talkoilemaan. Ostan elämäni ensimmäiset (!!) kahleet, niissä on hyvää nahkaa ja pinkkiä karvaa. Karvasta tulee mieleen Imatra vuonna 2005.

Bileissä on aiempaa vähemmän hommia hoidettavana, tunnen oloni välillä turhaksi. Mä en oikein osaa Juhlia, osaan vaan Tehdä. Tykkään asustani, mutta ärsyttää, kun jälleen kerran oletetaan alistuvaksi. Mietin, onko bileet koskaan olleet mulle niin taianomaisia, kuin ne monille muille ovat. Sen siitä kai saa, kun on alusta asti ollut Tekemässä. Mulle paras taika syntyy kahden kesken.

Loppuillasta katson salissa ympärilleni, ja näen pelkästään miehiä doiminoimista indikoivissa hommissa. Mielessä häivähtää harmitus, ja ajattelen, että dommekulttuurissa on vielä paljon kasvatettavaa.


2.11.25
Kotimatkalla pyörittelen fidgettiä ja mietin orgasmeja, uusi kahleita ja Pikkuprinssiä mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa. Yöllä sielu menee solmuun ja entä jos kukaan ei tule kutsumaan mua Mommyksi enää koskaan. Itkettää.


3.11.25
Entisten ihmisten tuomien kokemusten haamut ei jätä rauhaa. Pitäis päästää jo irti tästä ikuisesta riittämättömyyden pelosta. Mitä kaikkea muuta voisin olla, kuin väliaikainen huvipuisto?
Saan parhaalta ystävältä kokonaisvaltaisen listan hyvistä puolistani, voi helvetti mä haluan alkaa uskoa niihin.


5.11.25
Pikkuprinssi motivoi nousemaan sängystä iskemällä suoraan fetissinappeihini. Illalla jatketaan. Miten kukaan voi olla niin kaunis. Ihana sessioida ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen.
Se piirtää rengasremonttikäsillä mun rintakehään perseen (brätti), korjaan siitä sydämen.
Vielä joku päivä mä riitän itselleni.


6.11.25
Vaikuttaa siltä, että olen kadottanut toisen bingopalkintona saamistani dildoista. Se oli jotain jellyn tapaista materiaalia, eli on hyvin voinut sulaa jonnekin lätäköksi for all I know.

Päivitys: Dildo on ilmeisesti vaihtanut paikkakuntaa tietämättäni, ei siis ole sulanut.


8.11.25
Talkoilemassa Dommeystävän isoissa synttäribileissä seksiklubilla. Liikutun yli äyräiden, kun Timantti ja Luisa esiintyvät. Kaikki tuntuu samaan aikaan; mennyt kipu ja nykyinen rakkaus, sadismi ja onnellisuus ja yhteys ja kärsimys. Paras esitys, mitä olen koskaan missään nähnyt. Rakastan raakaa läsnäoloa. Timantti on upein, niin täynnä sielua ja kauneutta ja ilmaisuvoimaa. Luisan resilienssi ja kyky ottaa vastaan on uskomatonta.

Esityksessä näen palan jotain, mitä olen omassa kinkyydessäni päästänyt uppoamaan pinnan alle. Milloin viimeksi mä olen ollut raaka? Milloin viimeksi olen kohdannut itseni, enkä pelkästään toista ihmistä? Takahuoneessa hajoan hetkellisesti atomeiksi, ja Timantti ja Luisa sulkevat mut syliinsä.
Aina joku kriisi päällä. 

Lähden bileistä hyvissä ajoin kotiin. Viikon päästä urakan viimeiset talkoot. Näyttää siltä, että menen sinne(kin) ilman seuralaista.


12.11.25
Käyn Porissa tekemässä tentin ja saan karkkilaarista tikun sormeen. Illalla Pikkuprinssi patistaa mut peittojen alle ja irroittaa sen mitä hellimmin ja tarkimmin. Mun on vaikea vastaanottaa hyviä asioita ja huolenpitoa, mutta siinä hetkessä teon pyyteettömyys tuntuu maailman hienoimmalta asialta. Miten arvokasta onkaan saada olla tarvitseva ilman, että se tarkoittaa heikkoutta.


13.11.25
Vähän hiljaista ollut. Kiirettä ja väsymistä, alkuviikosta opiskelut vei kaiken huomion ja maalaiskartanossa on liian kylmä minkäänlaiseen pelehtimiseen vähissä vaatteissa. Perkele.
Ensi viikolla on petplay-miitti, järjestelin aikataulut uusiksi, että pääsen sinne. Ehkä tällä kertaa ei hermostuta ihan niin paljon, kuin ekalla kerralla. Mä odotan lemmikkiaikaa NIIN paljon.

Päivitys: Sattui sellainen yllätys, että illalla mun luokse tuli kylään mitä kaunein kettu. Harjasin sen turkin ja pidin hyvänä.


15.11.25
Rsykkeen jäsenbilenaamiaiset Taikametsä-teemalla, urakan viimeiset talkoot. Pukeudun prinsessatontuksi, koska mun ei tarvitse olla seksikkään tai kinkyn näköinen. Hoidan hommia ja katselen kauniita asuja. Ohjaan vieraille toiminnallisen lämmittelyn pitkästä aikaa ja se menee kivasti. Myöhemmin uusi kävijä kertoo, että harjoituksiin osallistuminen helpotti jännitystä ja innosti kohti iltaa. Parasta, kun omalla työllä on merkitystä.

Bileiden ohessa kuulen, että lähiaikoina on tulossa tapahtuma ikäleikkiteemalla. Hetkeksi kaikki mussa menee lukkoon, iskee lamaannus, kiihotus, hämmennys. Joo, kyllä tää taitaa olla mulle aika valtava fetissi. Ja juuri nyt myös jossain määrin aika tulehdusarka aihe. Harva asia pelottaa yhtä paljon, kuin omien fetissien lähestyminen.


18.11.25
Teemamiitti brättäilystä. Miitissä haastatellaan upeaa switch-brättiä, jonka vastaukset avaavat aihetta ihan uudella tavalla. Pitäiskö antaa enemmän siimaa ja olla vähemmän tosissaan? En tiedä, osaanko. Vaatiiko niskurointi sääntöjä? Mitä muuta se voi olla?

Miten laaja mieltymysten ja ihmisten rikkaus meillä onkaan tässä yhteisössä. Oon todella iloinen, että porukka on moninaistunut viime vuosina, ja voidaan jakaa niin monista asioista. 


20.11.25
Juttelen ystävän kanssa, ja kuulen toteavani, että mun seksuaalisuus on vähän lukossa. Ystävä näyttää järkyttyneeltä, miten sulle voisi käydä niin. No niinpä niin. Terapia hämmentää aivoja joka viikko jollain uudella tavalla, ja kaikki tuntuu olevan muutoksessa. Mä en vielä tiedä, mitä kaikkea se käsittää. 

Oon miettinyt paljon dommerepresentaatioita. Pitää jaksaa joskus kirjoittaa enemmän, mutta pelkään sohivani sanoilla omaa kuningatarmehiläisten pesääni.


22.11.25
Petplay-miitti, eikä jännitä juuri lainkaan. Mä olen sielua myöten rauhallinen ja ympäriinsä säteilevän onnellinen, kun saan pitää kaunista kettua sylissäni. Se on maailman suloisin pikku lemmikki, joskin uusia taitoja opeteltaessa ohjeiden noudattaminen osoittautuu välillä vähän haastavaksi. Mun pikku lellikki. Oon niin kiitollinen, että pääsen kokemaan tällaisia hetkiä.

Nonverbaalisuus on todella erityistä. Se on parhaimmillaan palaute siitä, että mun kanssa on turvallista olla jopa silloin, kun ympärillä tapahtuu kaikenlaista. Puhumattomaan tilaan uppoamisen mahdollistaminen toiselle tuntuu aina siltä, kuin saisi tosi spesiaalin lahjan.


23.11.25
Junassa matkalla itärajalle. Mun pillu on vähän hajalla (tarpeellinen muistiinpano), eikä se edes johdu käytöstä. Silti tuntui uskomattoman hyvältä tulla kosketuksi ja tyydytetyksi.
Kuinka monta kertaa ehtii laueta vartissa? Kahdesti, kun se otti vasemman nännini suuhunsa, kolmesti kun istuin naamalle, kerran vieressä makoillessa, viidesti kun kiipesin sen päälle. Noin niinkuin arviolta. En olisi halunnut lopettaa, mutta junat ei odota.

Mietin muuttuvaa seksuaalisuutta ja asioista luopumista. Luulen, että mun täytyy ehkä tehdä surutyötä. Surua kaikesta mitä on ollut ja mitä on menettänyt, kipua siitä, että itseä saa etsiä ja löytää koko elämän ajan.

Päivitys: näyttää siltä, että kosketus itseasiassa korjasi toosani tilan. Säännöllinen käyttö ylläpitää terveyttä.


24.11.25
Pitäis pohtia enemmän heteronormia bdsm-skenessä.


26.11.25
Skenetuttu inspiroi miettimään omia kyllä/ei-listoja. Kirjoitin kokonaisen listan Fetlifeeni, mutta tässä poimintoja.

Kyllä kiitos

  • useamman vuoden ikäero partneriin
  • toisen rajoittaminen
  • aitous
  • runsas koskettaminen ja lähellä oleminen
  • bottomit ja masokistit
  • penetrointikyky ja -halukkuus
  • petplay
  • duunarikädet

Ei kiitos:

  • itseäni vanhemmat partnerit
  • suhtautuminen muhun pelkkänä käteenvetomateriaalina ja fantasiana
  • omien fantasioiden pakkosyöttäminen tai automaattinen oletus, että ne on myös mun kiinnostuksenkohteita
  • kaikenlainen esittäminen (ellei se tapahdu lavalla)
  • cuckit
  • yltiöpäinen palveleminen (hoidan itse omat asiani kiitos vaan)
  • oletus, ettei alistuvan tarvitse olla millään lailla aktiivinen sessiota ennen, sen aikana tai sen jälkeen


29.11.25
Olin jälleen unohtanut, miten tärkeää on saada olla raaka. Tehdä juuri sitä, mitä haluaa ja kaipaa, tarttua lujaa kiinni ja pakottaa toinen olemaan läsnä kosketuksissa ja sanoissa. Tuntuu hyvältä jättää jälkiä. Mun sydän kehrää, kun saan aikaan vinkumista ja ulinaa. Sielu täyttyy hallinnan tunteesta. Mä oon aika kuuma, kun päästän irti kaikesta turhasta mitäjos-ajattelusta.

En ole vielä uskaltanut ostaa lippua aiemin mainittuun ikäleikkitapahtumaan. Oon melko varma, että menisin siellä jälleen kerran lukkoon ja palasiksi.


30.11.25
Mitä toivoa joulupukilta, kun on saanut jo kaiken? Kirjoitin viime vuonna juuri ennen joulua joulupukille toivelistan, ja tässä kuussa täyttyi viimeinenkin toive (hankin ne kahleet).

Toivelistan täyttymysten saldo: itse tehty raaputusarpa, oikeat treffit, hieno ja toimiva reppu, mittatilauspoikaystävä (alle 30-vuotias, useimmiten naamakarvaton twinkki), talvikengät, tyllihame, kahleet. Toivoin myös omaa treenitilaa, ja syksyllä kävin sellaista katsomassakin, mutta jäi käyttämättä kun yksäriasiakas ei sitten tullutkaan. Ihan itse järjestin monet toiveeni todeksi, mutta kyllä mua lahjottiinkin. Tänä vuonna maailma/joulupukki on todellakin antanut parastaan. Toivon, että kuukauden päästäkin voin edelleen sanoa tämän vuoden olleen elämäni antoisin, lempein, rakkain ja PARAS.

Tässä alustava versio mun toiveistani:

  • Että elämä jatkuisi samaan malliin: paljon onnellisia hetkiä, seikkailuja, sisäistä rauhaa, löytämistä pelkän haparoivan etsimisen sijaan.
  • Kykyä muuttaa sisäistettyjä käsityksiä omasta itsestä
  • LISÄÄ ITSELUOTTAMUSTA perkele
  • Vähemmän reissaamista ja velvollisuuksia
  • Iso mutteri
  • Pinkki pilkkihaalari
  • Kolmas kuukausittainen tulonlähde
  • Kokemuksia omien fetissien parissa (hyi helvetti kamalaa)
  • Yksi salainen toive, jota en uskalla kirjoittaa

Täytyy varmaan miettiä myös joku konkreettisempi lista, että joulupukilla olis jotain mahdollisuuksia täyttää edes osa toiveista.

--

Onnittelut, mikäli jaksoit lukea tänne asti!
Näitä päiväkirjoja vois ehkä pitää useamminkin, kuin kerran vuoteen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia vallasta (video)

Joulukuun 2024 kinkypäiväkirja

Vitut aikuisten leikeistä