Kiintymyksestä, julmuudesta ja peloista

Kirjoitan tätä, koska mulla ei ole muutakaan tekemistä, kun en voi koskea itseäni. No, kyllä te tiedätte mitä mä tarkoitan, ja jos et tiedä niin ensimmäinen arvaus varmaan menee aika lähelle. Iloitteluntäyteinen alkuviikko vaatii lepoa loppuviikosta. Mitään en silti kadu, ja tästäkin opittiin jotain. Nimittäin sen, että häpykumpuunkin voi tulla mustelmia. (Ja että aina ei röörit löysty lämmitellessä.)

Noniin asiaan. Alkuviikko oli ihana.

Sain viettää aikaa mulle tärkeän ihmisen kanssa, joka sopivasti sattuu myös olemaan alistuva. Alistuja parasta A-luokkaa. Mun oma henkilökohtainen timanttini; kova, päälle astuttuna vittumainen, mutta kaunis ja häikäisevä.

Mulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että tämä kyseinen ihmissuhde on se piste, jota kohti olen tähänastisen kinkymatkani kulkenut. Tämän ihmisen kanssa, näissä sessioissa, mulle on vihdoin ollut tuntemus sellaisesta kokonaisvaltaisesta - ööö - handlaamisesta. Siitä, että mä riitän, mä osaan, mä tiedän. Ja että tässä räjähdyksen ytimessä molemmat aktiivisesti haluaa ja toivoo samoja asioita. Se on ollut huumaavaa, ja ennen kaikkea vapauttavaa.

Vapautumista on entisestään lisännyt häpeän loistava poissaolo. Tämä ihmissuhde on muuttunut (ehkä intensiivisemmäksi?) kuluneen kevään ja kesän myötä, ja loputkin naamiot alkaa olla pikkuhiljaa riisuttu. Toistaiseksi.

Kun ei tarvitse hävetä mitään, voi kertoa mitä tahansa. Myös niistä fantasioista, joiden olemassaolon on kategorisesti aina kieltänyt. Voi kertoa, että hei mä pelkään olevani ihmishirviö kun haluan tällaista, ja saada siihen vastauksen "Kuulostaa hyvältä, kokeillaan." Uh, okei sitten.

Alistuvan ihmisen voi varmasti olla pelottavaa myöntää Deelle asioita joista haaveilee. Sillä saattaahan siitä seurata se, että häntä päädytään kohtelemaan juuri toivotulla tavalla. Joskus se voi olla fyysisesti riskialtista, toisinaan taas leikitään emotionaalisen kivun kanssa. Joskus ihan muuten vaan pelottaa, tai ainakin nolottaa.

Voin kertoa, että aivan helvetin pelottavaa se halujen myöntäminen on myös näin pienenä dominoivana naisena. Kun on koko elämänsä elänyt sen odotuksen mukaan, että kuuluu olla iloinen, herkkä, hyväntahtoinen ja rauhallinen. Ainakaan ei saa olla hyökkäävä, ja kiusaaminen on rumaa. Aina pitää välittää kaikista. *tähän voi kuvitella listan muita fossiilisia odotuksia joita naisoletettuihin yleensä kohdistuu*

Hyväksyvässä ympäristössä mä uskalsin vihdoin alkaa purkaa sitä holtitonta voimaa, jota olin sisuksissani hillonnut. On aivan eri asia kirjoitella vaikkapa sadistista haluistaan internetissä ja vouhottaa niistä bileissä suurelle yleisölle, kuin olla auki ja myöntää toiselle, että nämä sanat ja teot tulevat suoraan mun sisuksistani, eikä se ole mikään rooli. Tiedoksi, että näin raivoisalta mä näytän näiden kirkaväristen vaatteitteni alla.

Mä en tiennyt, että julmuus vaatii kiintymistä. Että mitä kovemmin toisesta välittää, mitä enemmän häntä arvostaa, sitä raadollisemmin kaiken sen ihanan ja kauniin haluaa sessiossa tuhota. Minusta siinä on jotain selittämättömän kaunista, kun toinen ihminen on mulle samaan aikaan täysin yhdentekevä typerä panopuu, että maailman tärkein ja turvallisin ihminen.

Tai siis näin tämä näemmä toimii omalla kohdallani. Jollain toisella Deellä voi olla täysin päinvastainen toimintamalli. Mene ja ota selvää, älä oleta.

Tämä on myös se syy, miksi tuntemattomilta ihmisiltä pyytämättä tulevat orjiutumistarjoukset ja käyttöönottopyynnnöt eivät herätä minussa muuta kuin olemattoman kiinnostuksen lopullisen sammumisen. Ei, mä En Halua käyttää sua koska mä en tunne sua. Mä aktiivisesti En Tahdo jakaa omasta vallastani tai sadismistani mitään, jos sä et ole mulle millään tapaa tärkeä.

Olen aina kokenut, että alistuminen on valtavan suuri lahja. Vasta nyt olen herännyt ajattelemaan, että aivan yhtä suuri lahja on myös hihnan päähän tarttuminen.

Mulle valtadynamiikka on ennen kaikkea jakamista. Sitä, että kaikki osalliset antavat itsestään (toivottavasti mahdollisimman saman kokoisia) palasia samaan pöytään, jotta lopulta voidaan nauttia yhteisestä ateriasta. Ja mää meinaan tykkään syödä.