Säälittävä runkkari (novelli)

Säälittävä runkkari on toistaiseksi kaikista tähän mennessä kirjoittamistani fiktioista henkilökohtaisin. Se valui eräänä kesäiltana sormista suoraan puhelimen muistiin, ja päätyi parin oikoluvun kautta internettiin sen kummemmin editoimatta. Teksti on suodattamatonta, ja ainakin puolittain omiin kokemuksiini pohjaavaa. Ehkä juuri vaivattomuutensa takia se on myös teksti, josta olen ylpeä vielä näin muutama kuukausi kirjoittamisen jälkeenkin.

--

Sä sanoit, että et voisi koskaan alistua naiselle, joka ei pukeudu nahkaan. Ja että ilman korkosaappaita sä et vaan näe mitään palvomisen arvoista toisessa ihmisessä.

Mut katso nyt itseäsi, kun mä istun koko painollani risti-istunnassa sun rintakehäsi päällä ja sä yrität olla mahdollisimman liikkumatta ja hengittämättä liian syvään.

Ai mitäkö mulla on päälläni? No ainakin nämä lastenosastolta ostetut sukat ja kirpputorilta löytynyt ponipaita. Mä näytän 30 vuotta liian vanhalta esikoululaiselta, ja siinä sä pihiset mun alla mela pystyssä. Mitä, eikö sun pitänyt olla visuaalisesti valikoiva ja hienostunut alistuja? Vain tasokkaille naisille, niinkö?

No, vitsi taisi osua sinuun, sillä juuri nyt näytät enemmän alistuneelta kuin miltään muulta. Hauskaa.

Sä halusit löytää "samaa luokkaa" olevan dominoivan naisen. Sellaisen, jota viedä ravintoloihin, joissa vaaditaan pöytävaraus ja jokaiselle seitsemästä ruokalajista löytyy sopiva viini. Hupsu sinä, enhän minä edes juo alkoholia, eikä mua kiinnosta syödä paikassa jossa lähetellään kokin tervehdyksiä joka välissä.

Tämä nykyinen järjestely toimii paljon paremmin: sinä annat minulle kuvitteelliseen fine dining -iltaan budjetoidut rahat ja mä tilaan itselleni pitsaa. Ei mua kiinnosta syötkö sä itse yhtään mitään. Ei tässä ole kyse sinusta.

Työnnän varpaani sukkineen kaikkineen sun suuhusi. Eihän sun pitänyt tykätä mistään jalkajutuista, vain niistä saappaista, eikö? Ai et tykkää tästä? No jännä juttu, että sun punastuvat kasvosi ja nykivä erektio kertovat ihan toista tarinaa. Ehkä sua hävettää tämä kaikki? Mun kaltaiseni kikattava aikuislapsi tekemässä sulle asioita, joita "et voi sietää", niinhän sä sanoit. Ja katso miten ahnaasti sä kuitenkin käyt imemään mun sukkamehujani, niin kuin olisit ollut ilman vettä eilisestä saakka. Niin kuin ne olisivat liian miellyttävästi käyttäytyvän tarjoilijan suosittelema viini, joka maksaa lasilliselta paljon enemmän kuin minun pitsani.

Sotken kasvosi kuolaisilla jaloillani. Tiedän, että esität vihaavasi sitä, koska väität että sellainen sotkee ihonhoitorutiinisi. Ja kuitenkaan et koskaan käännä päätäsi pois, kun teen niin. Tai kun syljen kasvoillesi ja käsken sinua pitämään silmäsi auki. Tiedäthän, että normaali itseään kunnioittava ihminen ei todellakaan suostuisi tekemään niin? Mutta sähän et olekaan sellainen. Ehkä sä todellakin haluat nähdä oman rappiosi? Kiihottaako sua tajuta, kuinka kauas omien periaatteidesi alapuolelle olet vajonnut? Ja minkä tähden, siksikö että olet valmis tekemään mitä tahansa sen eteen että joku käskisi ja kontrolloisi sinua? Selkeästikään et itse siihen kykene. Sä et vaan voi itsellesi mitään. Runkkari.

Pitkään julistit olevasi vain makuuhuonesub, jota kiinnostaa valtadynamiikka tasan niin kauan kun kiihotusta riittää. Mutta hei, etkö sä viimeeksi tänään laittanut minulle töistä viestiä ja pyytänyt lupaa käydä vessassa? Ja sitten jouduit pidättelemään viimeiset tunnit, kun en huomannut pyyntöäsi.

Ja eikö mun kaulassani roikkuva siveysvyön avain ollut rasiassa, jonka luokseni kontattuasi itse suullasi minulle ojensit? Häpeillen ja äärimmilleen kiihottuneena tietenkin. Toivon loistaessa silmissäsi samaa tahtia epäuskon ja pelon kanssa. Enhän minä ole mukava nainen, joten kuinka helvetin typerä sinun siis täytyy olla että annat minulle tuollaisen vallan itseesi. Tai ehkä se oli vain epätoivo, joka ajoi sut tekemään virheliikkeen ja nyt kärsit seurauksia päivittäin. Tyhmä mies.

Tiesin jo ensimmäisellä tapaamisella millainen säälittävä runkkari siloitellun ulkokuoresi alla oli kätkössä. Pikkuhiljaa alat ehkä tajuta sitä itsekin.

Ja kun vihdoin joskus näet saman kuin minä, ymmärrät että kohtelin sinua vain arvottomuuteesi sopivalla tavalla.