Ei näin hyvää oo missään

 Mä olen hiljattain havahtunut useamman kerran ajatuksistani otsikon lause päällimmäisenä mielessä.

Miten näin hyvää voikin sattua kohdalle. TAAS. What's the catch? Missä mua on huijattu? Kertooko toinen vain niitä asioita, joita olettaa mun haluavan kuulla? Voiko siihen ihan oikeasti luottaa?

Ei sillä, että mulla varsinaisesti olisi mitään syytä häntä epäillä. Ihan vaan kun en kykene uskomaan, että jälleen olisi käynyt näin hyvä tuuri.

Tämä ajatusketju luonnollisesti todistaa sen, mitä bdsm-yhteisössäkin ei-katkerana-mutta-kuitenkin-vähän-nyreissään aina kuiskaillaan; dominoiva nainen saa kaiken mitä haluaa.

"Teitä on niin vähän. Wau siis ootko sä oikeesti dominoiva? Voinko tulla sun orjaksesi? Sun on pakko antaa mulle mahdollisuus, pliiiiiis. Jookojookojooko. Mä teen ihan mitä tahansa! Oon just sellainen kuin sä haluat!! JOOKO ALISTA MUA KILTTIIII. Ai ei, ootpa sä oot ilkeä nainen. Voitko sitten edes etsiä mulle oman dommen? Voitko antaa mut eteenpäin jollekin tutullesi?"

En usko, että löytyy kovinkaan montaa dominointiin taipuvaista naisoletettua, joka ei olisi jossain vaiheessa päätynyt kohtaamaan edellisen kaltaista mono-/dialogia. Vinkki kaikille alistuville, jotka tunsivat edellistä lukiessa pienen piston omatunnossaan: LOPETA HETI PERKELE.

Ja kuitenkin, mä ymmärrän mistä se (toisinaan epätoivoinenkin) tarve viestiä noin nousee. Kai meitä dommeja sitten on sen verran vähän.

Mutta toisaalta, kovin vähän on myös niitä juuri henkilökohtaisesti itselle soveltuvia alistujia.

Ja ajatella, mä olen onnistunut löytämään jo useamman!

Millainen sitten on hyvä alistuja, jos niitä kerran on niin harvassa?

No tietenkin sellainen, joka ihan omana itsenään vastaa dominoivan osapuolen kriteerejä ja tarpeita. Ei välttämättä kaikkia niistä, mutta jotain yhteistä harmoniaa on pakko löytyä. Myös alistujana kannattaa olla sen verran itsekäs, että ei ala keksimään itselleen kinkkejä vaan siksi, että tietää dominoivan henkilön x mahdollisesti syttyvän niistä. Ihan yhtälailla subi-ihmisillä on oikeus valikoida seuralaisiaan. Toki, pakko sekin on myöntää, että dominoivalla osapuolella on luultavasti useammin mahdollisuus heittää ilmoille "ota tai jätä".

Mä olen pinnallinen ihminen, eikä mulla ole mitään ongelmaa myöntää sitä.

Mä viehätyn lähes poikkeuksetta itseäni nuoremmista ihmisistä, mikä jo itsessään karsii pois suuren joukon alistuvia, varsinkin niitä joilla on enemmän kokemusta ja sen myötä mahdollisesti käytöstapojakin.

Mä viehätyn useimmiten ihmisistä, jotka ovat itseäni selkeästi joko maskuliinisempia tai sitten feminiinisempiä. Tämän ei välttämättä tarvitse olla sukupuolisidonnaista, vaikka usein niin onkin.

Sitten tulee se haastavampi osuus. Jos minä haluan muodostaa yhtään minkäänlaisen D/s-suhteen toisen ihmisen kanssa, mun täytyy voida ihailla tätä. Fyysisesti tottakai, ja kun viime aikoina on tullut tapailtua lähinnä niitä itseäni maskuliinisempi versioita, niin yleensä se on tarkoittanut, että toinen treenaa ahkerammin kuin minä. Mä ihailen suuresti myös pitkäaikaista sitoutumiskykyä esimerkiksi johonkin harrastukseen, joten sellainenkin meriitti on syytä löytyä jotta mielenkiintoni pysyy yllä. Parasta tietenkin, jos tämä sitoutumiskyky yhdistyy treenaamiseen, ja toisen kehosta näkee, että se on muovautunut monen vuoden aikana valittuun lajiin sopivaksi. Viehätyn erityisesti tietyistä fyysisistä ominaisuuksista, kuten vaikkapa vahvoista käsivarsista. Viehätyn toki myös tietyistä luonteenpiirteistä, joista kyky välttää mustasukkaisuutta varmasti tärkein. Muitakin on, mutta jätetään ne minun, bestikseni ja alistujieni väliseksi asiaksi.

Okei, mitäs muuta. Kommunikointikyky nyt varmaan on lähes kaikilla edellytyksenä. Sen puuttuessa näennäisesti täydellisinkään alistuja ei loppupeleissä olekaan niin sopiva. Kokemusta on siitäkin yhtälöstä, mutta tulipahan opittua. Rehellisyys kannattaa aina. Vallansiirto, tai bdsm ylipäätään, on niin henkilökohtainen asia, että ei ole mitään syytä (tai järkeäkään) piilotella osia itsestään. Koskaan ei voi olla mitään muuta, kuin se mitä sillä hetkellä on. Ei vaikka kuinka haluaisi muuttua, tai toivoisi jonkun fetissin maagisesti katoavan ikuisiksi ajoiksi. Ei se toivomalla häviä, eikä luultavasti mitenkään muutenkaan. Ihan yhtä hyvin voit siis olla avoin siitäkin, jos suhteen syvyys vastaa fetissin vakavuutta.

Kaiken tämän karsimisen jälkeen on syytä löytyä jotain yhteistä tekemistäkin. Vaikkapa yhteisiä kiinnostuksenkohteita, samanlainen käsitys vallanjaosta tai maaginen seksuaalinen yhteensopivuus. Hauskaakin olisi syytä olla, ainakin jos multa kysytään.

Ja lopuksi, täytyy sen toisenkin tietty pitää minusta. Mä en missään nimessä ole jokaisen alistujan unelma, vaan luultavasti liikaa aika monelle, ja liian tylsä vähintään yhtä monelle muulle.

Ja silti, mulla on tällä hetkellä kasassa aika optimaalinen tiimi alistuvia tai muuten tarpeitani täyttäviä yksilöitä. Löytyy primäärikumppani ja siihen kylkeen pari muuta hyvin tärkeää ihmistä. Jokainen vastaa erilaisiin tarpeisiin, jokainen on erityinen. Jokainen täyttää kaikki mun tärkeät, typerät, pinnalliset, syvälliset kriteerini. Jokainen on täydellinen ihan omana itsenään. On ihanaa voida viettää aikaa sellaisen ihmisen seurassa, josta ihan aidosti ei haluaisi muuttaa yhtään mitään.

Ja todentotta, jokaista vuosien aikana sopivaksi toteamaani alistujaa olen ilolla suositellut myös eteenpäin.

Mitä parhainta pariutumis-, metsästys- ja kalastusonnea toivon kaikille lukijoilleni.

Älä tyydy vähempään, kuin siihen mikä sua tyydyttää.

*Tämä teksti on muuten kirjoitettu kokonaisuudessaan erään a-luokan alistujan kasvoilla istuen.

Ottakaapa tyypit oppia siitä.