Ero, etsintä ja mitä Domme todella haluaa

Alkukesästä erosin.

Se muutti mua. Olin pettynyt, katkera, välillä vihainenkin. Itsetuntoni dominoivana oli palasina, ja alkuun toivoin, että voisin hävittää sen itsestäni kokonaan. Toisaalta itsetunto noin muuten raketoi ihan uudella tavalla, enkä tiedä, olenko koskaan pitänyt itsestäni niin paljon, kuin juuri eron jälkeen. Muistin taas olevani Jumalatar Jumalatarten ympäröimänä. Kaikki olisi mulle auki.

Vaikka en jäänyt yksin – onhan mulla ystävien lisäksi ihana tyttöystävä ja pari muutakin sykähdyttävää ihmistä elämässäni – tuli eron myötä elämään aukko. Nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen saatan olla valmis puhumaan siitä edes vähäsen.

Eron luoma tila täyttyi isoilla terapiaprosesseilla, uusilla kokemuksilla ja erilaisten toimintatapojen opettelemisella. Halusin keskittyä itseeni ja kaikkeen upeaan ympärilläni. Nauttia ja kokea niin paljon kuin voin. Ottaa hyvät asiat vastaan, ja uskaltaa olla jotain muuta kuin riipivästi kosketuksen tarpeessa. Ennen kaikkea halusin ymmärtää, miksi jälleen olin antanut itseni työntää todelliset tarpeeni sivuun niin pitkäksi aikaa. Musta tuntuu, että viimeiset 20 vuotta olen enimmäkseen joko pelännyt tarpeitani ja halujani, tai yrittänyt työntää ne syrjään. Hyvin usein kumpaakin samaan aikaan. Valtasuhteet ovat olleet lähinnä nimellistä, enkä koskaan ole päässyt niin syvälle kuin haluaisin. Nyt olen hitaasti matkalla sitä kohti, kiitos mun Timanttini.

Olen pysähtynyt kerta toisensa jälkeen itseni äärelle, ja alkanut huomata tilanteita, joissa vielä hetki sitten olisin tottumuksesta valinnut vähätellä sitä mitä tarvitsen. Teen sitä jatkuvasti edelleen, mutta en enää ihan joka kerta. Olen ultimaattinen sopeutuja ja kannan "itepähän läksin" -asennetta mukanani silloinkin, kun olisi suositeltavaa painaa hätäjarrua. Täysiä päin, vaikka sitten kohti ketjukolaria. On piinallisen työlästä muuttaa jotain, mihin on ensin totutellut koko elämänsä. Kesti 35 vuotta treenata itsesabotaasia, joten nyt voin hyvin käyttää vaikka seuraavat 10 siitä irrottautumiseen.

Pari viikkoa sitten alkoi tuntua, että voisin olla valmis toiseen syvempään suhteeseen, sellaiseen, joka olisi lähellä. Kirjoitin seuranhakuilmoituksen, ja koska mulle tutuin tapa olla raa'asti oma itseni on huutaa se eetteriin, jaan sen tännekin. En siksi, että etsisin seuraa lukijoista, vaan siksi, että tämän blogin tehtävä on kertoa yhden tavallisen Dommen tarinaa, kokonaisena ihmisenä.

--

Joku vois nyt rakastua muhun.

Minä: Domme, Mommy, sadisti, hedonisti, 35-vuotias, hassuttelija, julkikinky, somelortto, polyamorinen, yksin asuva, ikäero- ja valtafetisisti, avoin, puhelias, vapaata taiteilijaelämää elävä duunari ja tuleva opiskelija Tampereelta. Mua on kutsuttu mm. ihmishattaraksi, pieneksi pyörremyrskyksi ja rupu-riitaksi, mutta kaikkein parasta on kun sanotaan mommyksi. Fyysinen läheisyys ja avoin kommunikaatio on mulle tärkeää myös sessioiden ulkopuolella, enkä suostu olemaan kenenkään salaisuus.

Sinä: alistuva, poju, visuaalisesti miellyttävä, parraton, alle 30-vuotias, Tampereelta, priorisoit toisen halua omasi edelle, omistat peniksen ja osaat/tykkäät käyttää sitä. Et ole palveluorja, cuck tai sissy, koska näihin laatikoihin mulla ei ole mitään annettavaa. Et myöskään ole muualta kuin Tampereelta (tai jostain välittömästä läheisyydestä), sillä mulla on jo yksi etäsuhde, enkä kaipaa touhukkaaseen elämääni enempää reissaamista.

En etsi sessiosuhdetta, vaan tiiviimpää yhdessä olemista, jossa seksuaalisuus on vahvasti läsnä. Puhun suoraan ja odotan samaa myös sulta.

Musta saa aika hyvän käsityksen esim baarin profiilista (Greta) tai instasta, josta löydyn nimellä oogeeprinsessa.

--

Muutamalle vastanneelle päädyin avaamaan itseäni vähän enemmän suurin piirtein näin:

Mä haluaisin lähisuhteen, jossa tunnen olevani aina haluttu. Joo tykkään seksistä ja sessioimisesta tosi paljon, mutta haluan kokea olevani ihmisenä haluttava ja kiinnostava silloinkin, kun ihan tavallinen arki on päällä. Valta on mulle todella iso asia, eikä minulle ole olemassa intiimiä suhdetta ilman valtaa tai mahdollisuutta siihen.

Mä haluan päästä toteuttamaan itseäni vapaasti subin rajoissa, ja olen tykännyt free use -suhteista, joissa toinen on aina seksuaalisesti (tai muutenkin jos niin sovitaan) mun. Tykkään myös siitä, että toisella on kykyä tehdä aloitteita ja ilmaista halujaan suoraan. Mä olen sinut itseni ja halujeni kanssa, ja toivoisin, että mulle kuuluminen (tai edes tyydyttäminen) olisi toiselle yhtä merkityksellinen juttu kuin se on mulle itselleni. Bdsm ei ole mauste tai larppaamista, vaan ihan vitun iso osa elämääni. Mä olen aina Dominoiva, silloinkin kun kikatan menemään tai kaipaan syliä.

Seksuaalisesti tykkään monenlaisista jutuista. Toki omien halujeni täyttäminen on mulle varmaan tärkein asia; tykkään seksistä paljon ja mulla on loputon varasto raivoisia orgasmeja. Voin tulla tunteja putkeen, eikä se lopu vaikka väsyisin. Mä laukean myös ilman kosketusta, joskus pelkästään ajatuksen tai jonkun visuaalisen jutun takia. Orgasmit on mun supervoima. Toivon, että partneri ymmärtäisi, että yks tai kaks ei yleensä riitä mihinkään.

Toisinaan tykkään myös vaan topata: edgettää, sitoa, satuttaa, tulla jumaloiduksi, laittaa toista hankaliin tilanteisiin, antaa jumalaisia suuhoitoja, kontrolloida orgasmeja, aiheuttaa "turhia" bonereita, treenata ja käyttää pyllyjä. On tosi tärkeää, että toinen on myös oma-aloitteisesti kiinnostunut mun tyydyttämisestä, eikä halua pelkästään vastaanottaa asioita. Vuosien aikana melkein kaikista mun subeista on jossain kohtaa tullut full bottomeita, kun ne tajuaa mitä kaikkea multa on mahdollista saada, ja sitten omat haluni ei ole olleet enää tärkeitä. Ei kiitos sellaista enää koskaan tai itsetuntoni alkaa rakoilla pahasti.

--

Siinäpä sitä sitten on. Vastauksia siihen mitä Domme todella haluaa. Kokonaisen arvostavan ihmisen.



PS. Näistä muutamasta vastanneesta yhtä en ole toistaiseksi tavannut ja loput olivat liian pitkän välimatkan päästä tai salaa liikkeellä. Että semmosta. Nyt voikin taas rauhassa keskittyä siihen mitä jo on, ja luottaa, että kyllä joku jossain muhun vielä rakastuu. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia vallasta (video)

Pää pinnalla