Palvelukseen annetaan, osa 1/4 (novelli)

Multa on yllättäen kyselty, että miksi blogissa on hiljaista.
Ehkä blogissa on hiljaista, kun muualla elämässä on sitten ruuhkaa sen edestäkin. Olen työstänyt (eli toisin sanoen kirjoitellut yhden sanan joku viikko ja pari seuraavaa sitten kymmenen päivän kuluttua) kirjoitusta, jonka aiheena on erilaiset orgasmikokemukset. Se on kuitenkin toistaiseksi osoittautunut vähän tahmeaksi prosessiksi, joten odotellessa julkaisen ainakin pari osaa jatkokertomuksesta, jonka kirjoitin toukokuussa.

Koko kertomus on fiktiota, mutta se voisi hyvin olla myös kuvaus omasta elämästäni. Oikeastaan mä toivon, että se olisi kuvaus jostain kokemastani bileillasta.

Neliosainen jatkotarina oli melkoinen ponnistus, ja sain sen viimeistelyyn paljon apua ystävältä. Kiitos jälleen, mikäli satut tätä lukemaan! Ehkä parasta tämän kirjoittamisessa oli kuitenkin se, että sain joka ilta lukea päivän aikana tuottamani tekstin iltasatuna läheiselle ihmiselle.

Haluan ajatella, että Palvelukseen annetaan on sävyltään hämyisä ja kutsuva, pehmeä ja lämmin. Ei mitään raakaa riepottelua, vaan intiimiyttä ihmisten välillä ja jaettujen hetkien riemua. Avainsanoja tätä kirjoittaessa olivat LÄMPÖ, NAISJOHTOISUUS, KOHTAAMINEN, OMISTAMINEN, PALVELEMINEN.

--

1/4

Tämä kaikki sijoittuu pandemian jälkeiseen aikaan, siihen aikaan kun saa taas järjestää bileitä. Pakkohan niissä kaikissa on sitten käydä, kun on ensin odottanut lukemattomia kuukausia, että pääsisi edes johonkin. Ja että voin viedä hänet mukanani.

Pidän kädessäni nahkaisen talutushihnan päätä. Nahka on jäykkää ja hihna kireällä, toinen pää kiinnittyy pieneen metalliseen renkaaseen keskelle leveää mustaa nahkaista kaulapantaa. Panta on kiinnitetty hänen kaulansa ympärille. Niskan takaa kiertää ohut ketju, josta roikkuu rinnan päällä pieni mutta selkeästi luettava kyltti.

GRETAN OMAISUUTTA
SAA KÄYTTÄÄ

Vieras Nainen kävelee viereeni ja hymyilee. Nainen katsoo häntä alaviistoon, siinä se lattialla kuuliaisesti odottaa. Miettii, että tapahtuisipa jotain, ihanaa tai kamalaa tai mitä vaan. Saisipa hän tehdä minut onnelliseksi. Tai kenet tahansa joka hihnaa pitelee.

"Saako koskea?" Nainen kysyy ja siirtää katseensa minuun. Vastaan, että tottakai. Miten tahansa, paitsi pysyvin jäljin. Nainen silittää hänen päätään, vie kätensä poskelle ja nipistää. Katson häntä silmiin, mutta osoitan sanani Naiselle. "Voisiko hän mitenkään viihdyttää sua nyt tai myöhemmin?"

Nykäisen hänet hihnasta seisomaan, jotta Nainen voi paremmin arvioida mitä on tarjolla. Nainen katsoo hänen paljasta kehoaan avoimen ahnaasti. Vie kätensä hänen leukansa alle ja kohottaa sitä, kuin antiikkikauppias joka arvioi käytetyn tavaran kuntoa. Nainen painaa kätensä hänen rinnalleen ja liu'uttaa sitä vatsaa pitkin alaspäin aina haaroihin asti. "No joo, kyllä mä voisin tätä hyödyntääkin", Nainen toteaa pehmeästi. Ojennan hihnan pään Naiselle ja kerron samalla hänen turvasanansa. "Tee mut ylpeäksi!" huikkaan perään, ja seuraan kun Nainen vetää häntä mukanaan.

En tiedä kauanko aikaa kuluu, ehkä puoli tuntia, ehkä tunti.

Sitten nainen palauttaa hihnan minulle. "Kiitos lainasta, toivottavasti tavataan uudestaankin", hän kuittaa ja poistuu juhlakansan joukkoon. Minun ei tarvitse kysyä, mitä Naisen kanssa tapahtui. Hänen ranteissaan on punaisia painaumia luultavasti köysien jäljiltä ja voimakkaasti punoittavasta alaleuasta näen, että töihin on jouduttu. Hänen kasvonsa kiiltävät hiestä, mutta kaulaa kasteleva neste ei ole hänestä itsestään lähtöisin. Irroitan hihnan pannasta ja käsken peseytymään. Ei täällä voi miten vaan olla.

Siistiydyttyään hän palaa jälleen viereeni, ja minä kiinnitän hihnan takaisin. Hän näyttää onnelliselta, ja minä rapsutan häntä leuan alta. Hyvin hoidettu.

--

Sarjan seuraavan osan löydät täältä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Todenmukaista sarjatulemista ja pari muuta laukausta

Se joka haaveilee

Kohokohtia kuluneelta vuodelta (2020)