Minun kirkkain valoni, osa 2/2 (novelli)

Päädyin jakamaan tämän novellin kahtia, sillä siitä tuli paljon pidempi, kuin olisin olettanut. Lukijalle tiedoksi, että tässä jälkimmäisessä osassa käsitellään kidutusta ja se sisältää mainintoja oksentamisesta.

--

2/2

Jumalatar kohottautui seisomaan, mutta yllätyksekseni hän ei kävellytkään suihkulle vaan seinässä olevan hanalle, ja alkoi kiinnittää siihen puutarhaletkua. Voi helvetti. Siitä hanasta tuli vain kylmää vettä, sitä käytettiin lähinnä lattian huuhtomiseen ja löylykiulun täyttämiseen. Alavatsaani vihlaisi, kun hän alkoi riisua ainutta vaatekappalettaan. Hänen ihonsa oli pehmeä ja niin vaalea, että se muistutti viime viikolla katselemaani maalikarttaa, johon oli koottu valkoisen eri sävyjä. Mitä vittua, miksi ajattelin värikarttoja katsellessani unelmieni täyttymystä? Tämän takia Jumalatar halusi, etten turhaan käyttäisi päätäni silloin, kun sitä ei tarvittu. Niin oli parempi meidän molempien kannalta. Hän ajatteli aina parastani.

Hän heitti vaatteensa kaksinkerroin kasvoilleni, ja äkkiä kaikki peittyi vaaleaan utuun. Näin sumeasti Hänen täydellisten rintojensa ääriviivat ja kutsuvan vartalon, jota halusin jumaloida loputtomiin. Tämä näky, hänen koko olemuksensa, oli syy, joka sai minut jaksamaan raskaina työpäivinä ja asettamaan itseni sivuun hänen edessään. En olisi voinut valita ketään toista. Hänen syleilevä rakkautensa ja ehtymätön julmuutensa kietoivat minut ympärilleen niin tiiviisti, että en koskaan voisi luopua niistä. Havahduin haaveistani takaisin kaakelien ympäröimään koleaan todellisuuteen ja laskin päässäni yhteen. Julmuus. Hana, letku, kangas kasvoillani. Voi helvetin helvetti. Painoin selkääni lähemmäs seinää ja yritin valmistautua pahimpaan. Jännitys ja pelko kuristivat kurkkua, mutta samaan aikaan tunsin kuumottavan sykkeen alapäässäni. Jumalatar oli kaunis ja hyvä, hän ei antaisi minun tukehtua. Eihän?

En nähnyt harson läpi muuta kuin hänen takapuolensa kaaret, mutta kuulin, kun hana käännettiin auki. Vesi kohisi ja minua hirvitti. Valuva puutarhaletku kädessään hän kääntyi minua kohti ja katsoi saalistaan kiinteästi. “Oletko sä valmis pesulle?” hän kysyi pehmeästi matalalla äänellä. Tiesin, että hänen äänensä madaltui aina kun hän kiihottui, ja se toi minulle lohtua. Hän kiihottui minusta, tästä kaikesta mitä hänelle pystyin antamaan. Nyökkäsin, mutta en tiedä huomasiko hän edes sitä. Jumalatar käänsi hanan kovemmalle ja kylmä vesisuihku iskeytyi vatsaani. Se sai minut huutamaan. Häntä nauratti. “Uudestaan!” hän hihkaisi, ja tällä kertaa jääkylmä paine osui keskelle haarojani. Suustani pääsi hätääntynyt ulvahdus, joka tukahtui toisiinsa kaliseviin hampaisiin. Tärisin kauttaaltani ja kylmyys ympäröi minua. Halusin painaa silmäni kiinni ja kuvitella itseni johonkin muualle, mutta muualla en olisi ollut hänen kanssaan. Tämä oli vain kestettävä. En ollut sidottu, mikään ei olisi estänyt minua nousemasta ylös ja poistumasta tilanteesta, mutta se olisi tarkoittanut, etten olisi kuullut hänen vallatonta nauruaan ja rohkaisevia sanojaan. Minä valitsin tämän, minä halusin kärsiä, pelätä, antautua.

Jumalatar kuljetti vesisuihkua vartaloani pitkin olkapäistä jalkoihin ja takaisin ylös. Hän kasteli päälakeani ja kylmät norot valuivat pitkin niskaani. Lopulta olin niin kohmeessa, etten enää edes kiinnittänyt huomiota siihen, missä kohdassa kehoa suihkuni kulki. Kuulin hänen pienentävät veden virtausta ja tunsin, kuinka hiukset liimautuivat päähäni tiiviinä kylmänä kypäränä. Vesi valui pitkin kasvojani peittävää kangasta ja sai sen takertumaan ensin otsaani, sitten poskiini ja lopulta nenääni. Nyt se oli sitten menoa.

Yritin hengittää niin syvään kuin mahdollista, sillä arvasin mitä olisi tulossa seuraavaksi. Harso oli ilmavaa ja sen läpi kulki kosteaa kylmää ilmaa. Sitten vesi osui nenääni ja äkisti ilma loppui. Vastassa oli pelkkää märkää ja läpitunkematonta kangasta. Vesi imeytyi kankaan kuituihin ja sai sen tiivistymään. Paniikki täytti aivoni ja aika tuntui pysähtyvän. Kohotin käsiäni ajatuksena repiä rätti helvettiin kasvoillani, mutta Jumalatar huomasin sen ja torui minua. Tehostaakseen sanojaan hän asetti jalkansa sormieni päälle. Ei ollut minun päätettävissäni, mitä keholleni tapahtuisi. Korvissani kohisi ja kiihtynyt pulssi takoi rinnassani. Tässä ei ollut mitään järkeä. Missään ei ollut mitään järkeä. Sekuntien pituinen hetki venyi ikuisuudeksi ja aloin yskiä. Yritin jälleen vetää henkeä ja tunsin, kuinka happi virtasi keuhkoihini pienen pienten vesipisaroiden saattelemana. Se sai minut yskimään entistä lujempaa, mutta tunne helpotuksesta oli niin voimakas, etten edes huomannut kurkkuani repivää kakomista. Vesiputous oli siirtynyt pois kasvoiltani ja olin vapaa. Oloni oli kevyt ja onnellinen. Hän oli hyvä minulle. Tyyneyteni ei kestänyt pitkään, sillä pian sama paniikki levisi ruumiiseeni ja happi tuntui loppuvan. Jumalatar ei ollut lopettanut. Yskiminen sattui ja kehoni nytkähteli epätoivoisissa yrityksissään saada ilmaa. Löin takaraivoni seinään. Tämä ei voinut olla tervettä toimintaa. Hullu nainen aikoi hukuttaa minut. Olin niin väsynyt kaikesta, sormiin ja päähän sattui. En olisi jaksanut pyristellä vastaan, mutta kokemani pakokauhu pakotti keuhkot taistelemaan. Pahoinvointi kuohui vatsanpohjasta ylöspäin ja pelkäsin yökkääväni. Sitten sain taas henkeä. Yritin rauhoitella itseäni ja kaduin äskeisiä ajatuksiani. Ei Jumalatar ollut hullu, hän vain otti sen mikä hänelle kuului. Ajattelin, etten kestäisi enää yhtään samanlaista hetkeä. Voiko ihminen pyörtyä, jos tarpeeksi lujasti toivoo niin tapahtuvan? Jumalatar tuli aivan lähelle minua ja silitti kasvojani. Lakkasin jälleen ajattelemasta. Unohdin kaiken ympärilläni, kaiken hetki sitten kokemani. Hän suuteli minua kankaan läpi ja päästin pienen huokauksen. Oli vain tämä hetki, vain hänen kosketuksellaan oli merkitystä. Olin tärkeä ja ennen kaikkea itseäni arvokkaammassa seurassa. Tämän eteen kärsisin niin paljon kuin vaaditaan.

Oli kuin Hän olisi kuullut edellisen ajatukseni ja viileä vesi kohisi jälleen kasvoilleni. Puristin silmäni kiinni ja päätin ajatella tätä kasteena. Hän muovasi minua omakseen ja antaisi minulle uuden nimen tai ottaisi vanhan pois. Minä olisin Hänen eikä mitään muuta tarvittaisi. Paitsi happea. Helvetti soikoon. Kangas liimautui hampaisiini ja hätäännys lainehti sisälläni. Joka puolella oli vettä ja tunsin uppoavani. Aikaa on vaikea hahmottaa kun taistelee selviytymisestä. Vartaloni kouristeli ja uusi yskänpuuska repi sisuksiani. Vatsahapot nousivat kurkkuun ja pian sen jälkeen yökkäsin suuhuni. Tässäkö se sitten olisi?

Jumalatar kumartui puoleeni ja nosti kankaan kasvoiltani. En ollut edes huomannut, että hän oli pudottanut letkun lattialle ja kehoni hengitti itsestään. Helpotus vyöryi ylitseni ja rojahdin kyljelleni lattialle. Puristin edelleen silmiäni kiinni, ja hän suuteli silmäluomiani kevyesti. Olin niin väsynyt, etten pystynyt edes reagoimaan hänen eleeseensä. Jalkani olivat kylmästä tunnottomat läpimärkien housujen lahkeissa. Suupielestä valui kitkerää nestettä. “Pärjäsit hienosti”, hän kuiskasi ja kävi sulkemassa hanan. Hän ei ollut hukuttanut minua, hän oli lopettanut juuri silloin, kun oli ollut tarpeellista. Hän tunsi minut, kehoni ja ennen kaikkea mieleni. Hän tiesi, että tarvitsin tätä ja häntä. Että vain murtuneena olisin kokonainen. Jumalatar istuutui alastomana viereeni märälle lattialle ja kiersi kätensä paljaan ylävartaloni ympäri. Miten hän voi olla niin lämmin kun kaikki muu oli niin kylmää? Hän nosti pääni syliinsä ja kun avasin silmäni, katsoin suoraan hänen tyytyväisenä hymyileviin kasvoihinsa. Minä olin saanut tuon taivaallisen hymyn aikaan. Hän hymyili minulle omistavasti ja tunsin olevani juuri siinä, mihin kuuluinkin. Hän silitti hiuksiani ja kehui minua. Sitten hän nousi varovasti ja alkoi riisua housujani. Huomasin, että niiden pöly oli sekoittunut veteen ja harmaanruskeita roiskeita oli pitkin pesuhuonetta ja Jumalattaren iho.

Hän laittoi suihkun – tällä kertaa sen ihan oikean – valumaan ja kehotti minua nousemaan istumaan. Hapuilin itseni pystyyn ja asetuin sen alle. Lämmin vesi virtasi pitkin kehoani ja tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä. Jumalatar istui selkäni taa ja auttoi minua pysymään pystyssä, vaikka oli minua paljon pienempi. Nojasin häneen ja hengitin syvään samalla kun lämmitin kehoani. Jokainen jäseneni rentoutui ja ajatukset lipuivat pois. Tunsin hänen sormensa päänahassani kun hän pesi hiukseni kauttaaltaan. Tuntui niin hyvältä, autuaalta. Tässä oli kaikki. Tämän minä olin ansainnut antautumisellani.

--

Novellin ensimmäiseen osaan pääset tästä.