Onnellinen alkuvuosi

Joulukuun alussa kirjoitin seuranhausta ja toiveistani seuraavaan ihmissuhteeseen liittyen.
Niin sitten kävi, että haaveista tulikin yllättäen totta. Ehkä joskus todella on niin, että kun osaa tarkasti pyytää ja on valmis vastaanottamaan, voi saada mitä todella haluaa ja tarvitsee. Kannatti vastata sille ainoalle kiinnostuneelle, joka vastasi seuranhakuni kriteerejä. Sain paljon enemmän kuin uskalsin toivoa, mutta juuri sitä, mitä pyysin.

Mainitsin joulukuun kinkypäiväkirjassa kohdanneeni uuden ihmisen. Uusi ihminen alkaa tuntua jo aika tutulta, joten olen nimennyt hänet Pikkuprinssiksi. Sillä niin kuin Antoine de Saint-Exupéry'n Le Petit Prince, myös Pikkuprissi on omalta planeetaltaan, seikkailulla tässä maailmassa. Sen tukka on sekaisin ja se on hurjan kaunis. Niin kaunis, että välillä unohdun minuuteiksi tuijottamaan sitä ja sen täydellisiä poskipäitä, leukaperiä, upeaa vartaloa. Pikkuprinssi on tuonut loputtomasti uudenlaisia onnen kokemuksia, seikkailuja, jalat alta vievää naurua ja himoa. Jotain sellaista täyttymystä lähikumppanuudesta, joka aikaisemmista lähisuhteista on jäänyt puuttumaan. Suhde on vielä alkutekijöissään, mutta toivon että se kestää. Toistaiseksi on lähinnä ollut ihanaa, enkä usko että tämä tulee kovin äkkiä haihtumaan.

Niin ikään kinkypäiväkirjani jälkikirjoituksessa mainittu polyonni on ollut vahvasti läsnä pitkin vuoden alkua. On ollut huojentavaa todeta, että polysaturaationi on vihdoin, ehkä ensimmäistä kertaa, täynnä. Ei tarvitse etsiä enää mitään. Mun kaikki tarpeeni tulevat kohdatuksi rakkaan komppaniani toimesta. Elämääni ilostuttavat Timanttini, Kisu ja Pikkuprinssi. Partiopojun kanssa ollaan edelleen ystäviä, ja aina välillä pääsen kellumaan ihanissa valtahöyryissä sen kanssa. Kaikki ihmissuhteet ovat erilaisia, kaikki tärkeitä ja arvokkaita.

Koen olevani niin arvostettu ja välitetty. Mun hyvinvoinnistani välitetään pyytämättä, onnellisuuteni on tärkeää. Saan olla kaikki puolet itsestäni pidättelemättä mitään, ja se kaikki on ilon, eikä sietämisen arvoista. Mun halut ja tarpeet on tärkeitä, mun toiveitani kuunnellaan, enkä ole saanut ainuttakaan turhaa lupausta ikuisuuksiin. 

Elämäntilanteeni on muuttunut isosti. Tammikuussa aloitin opinnot, ja nyt musta on tullut koululainen, ekaluokkalainen, ensimmäistä kertaa sitten 2010-luvun alun. Mulla on äärimmäisen kova työmoraali, ja nyt täysipäiväisenä opiskelijana opintopisteiden suorittaminen käy työstä. Mä haluan olla hyvä ja panostaa tämän unelman toteuttamiseen. Toivon, että muutaman vuoden päästä valmistun uuteen ammattiin alalle, jossa saan auttaa muita ja olla edelleen oma itseni. Sinne on vielä matkaa, mutta toistaiseksi olen ollut positiivisen yllättynyt omista kyvyistäni asiassa, johon vuosia uskottelin itselleni olevani liian vajavainen.

Opintoihin ja onnellisuuteen keskittyminen on muuttanut monta asiaa arjessani. Olen poistanut joitain sovelluksia ja monen muun käyttö on vähentynyt luonnostaan; kun elää enemmän, kiinnostaa somettaa vähemmän. Mä tarvitsen käsiäni tekemiseen, elämyksiin, luomiseen, koskettamiseen. Se ei tunnu luopumiselta, enemmänkin siltä, että ottaa omaa elämäänsä takaisin. Mä olen niin paljon muutakin, kuin nimi ja satunnaisia kuvia ruudulla. Pistin sisällöntuotannon toistaiseksi tauolle, mutta pidän sivuni auki yhteistyövideoiden takia. En tiedä, palaanko niihin hommiin aktiivisemmin jossain vaiheessa, mutta sen näkee sitten joskus. On tärkeämpää keskittyä omaan onnellisuuteen, kuin vieraiden ihmisten ilostuttamiseen. Ylimääräisten asioiden karsiminen on tuonut upeita sessioita, uusia kinkkejä, öisiä ajeluja maaseudulla, seikkailuja luonnossa, täydelliset Oikeat treffit lumoavassa seurassa, niin paljon uppoutumista omaan himoon ja toiveiden toteuttamiseen. Pystyvyyden kokemuksia, tapahtumista nauttimista, rohkeutta ja uskoa omiin kykyihin.

Mä pidän todella paljon siitä, millaiseksi ihmiseksi ja Dommeksi olen kasvamassa.

Lauantaina matkustetaan Timantin kanssa ihanan ystävän järjestämiin Femdom-bileisiin Helsinkiin. Saan jälleen valottaa osallistujille facesittingin maailmaa ja kulkea dommepöllyissä monta tuntia. Edellisen kerran samoissa bileissä ratkesin alkuillasta kyynelehtimään, kun samassa paikassa olivat läsnä mun rakkaani, rakas paras ystäväni kumppaneineen ja Partiopoju. Se tuntui valitun perheen läsnäololta.

Miten onnekasta onkaan ollut päätyä juuri tähän pisteeseen juuri nyt.
Kaikki se vuosikausien työ oman itsen ja elämän muokkaamisen eteen ei todellakaan ole mennyt hukkaan. Niin paljon, kuin kumppanini ja muut ihmiset elämässäni antavatkin, olen lopulta itse se, joka tämän kaiken on rakentanut. Mulla on uskomaton tukiverkko, mutta minä olen se, joka uskaltaa hypätä.
Sitä kannattaa kokeilla.