Greta kirjoittaa

Olen jatkanut itseäni varten kirjoittamista, tehnyt hajanaisia ailahtelevia päiväkirjamerkintöjä. Tällä hetkellä elämässäni on pinnalla isoja prosesseja ja itsetutkiskelua, ylikuormitusta ja pohdintoja/odotusta tulevaisuudesta. Olen kuunnellut ja kaivannut surullisia poikia edellisen hiivuttua alkukesästä. En ole vieläkään osannut kirjoittaa erosta, enkä kirjoittanut nytkään. Tässä koottuja muistiinpanoja parin kuluneen kuukauden ajalta: -- Täytyy saada jotain ulos, haukkoa happea sisään, ettei himon suolaiset aallot hukuta alleen ja jätä janoisina riutumaan. Mä olen jo valmiiksi uupunut. Halun valtameren vesi näännyttää, sitä ei saa juoda vaikka haluaisi. Mistä helvetistä mä tislaan mitään puhdasta, kun kaikki on sameaa? Avaan silmät aamun utuun, ajattelen eilen kuulemani sanoja. Kasvojasi reisieni välissä. Mä muistan edelleen miltä sä tunnuit, miten se yllätti – ensimmäistä kertaa vuosiin joku antoi jotain pyytämättä. Jotain taivaallista, mikä sai mut unohtamaan kaiken hetkeksi. Ja n

Niin paljon kuin elämästäni nautinkin, on joskus raskasta olla avoimesti kinky, empaattinen ja rakastava nainen internetissä ja tosielämässä. Vastoin luultavasti yleisimpiä odotuksia, sitä on monelle Dommena ihan yhtä kertakäyttöinen, kuin keskiverto vaniljanainenkin. Maailma on aika ruma, kun toiselle ei tarvitse antaa ihmisarvoista kohtelua. Sitä typistyy pelkäksi nimeksi ja kuvaksi ruudulla, hetkelliseksi fantasiaksi lakanoissa, jännittäväksi seikkailuksi joka päättyy heti ensimmäisen luvun jälkeen. Vuosien aikana olen kohdannut monia monia alistuvia yksilöitä, jotka vuorotellen palvovat ja pakenevat. Nyt yritän opetella pysymään erossa siitä, mikä ei palvele mua. Mä en enää jaksa vuotaa lämpöäni johonkin, mikä ei heijasta sitä takaisin. Tää proosa on syntynyt hetken mielijohteesta tunnekuohun vallassa. Sitä ei ole kirjoitettu kellekään tietylle ihmiselle, vaan olen kerännyt sanoihin vuosikausia kertynyttä katkeruutta ja aina uusiutuvia pettymyksen tunteita monista ihmissuhteista. -

Päädyin jakamaan tämän novellin kahtia, sillä siitä tuli paljon pidempi, kuin olisin olettanut. Lukijalle tiedoksi, että tässä jälkimmäisessä osassa käsitellään kidutusta ja se sisältää mainintoja oksentamisesta. -- 2/2 Jumalatar kohottautui seisomaan, mutta yllätyksekseni hän ei kävellytkään suihkulle vaan seinässä olevan hanalle, ja alkoi kiinnittää siihen puutarhaletkua. Voi helvetti. Siitä hanasta tuli vain kylmää vettä, sitä käytettiin lähinnä lattian huuhtomiseen ja löylykiulun täyttämiseen. Alavatsaani vihlaisi, kun hän alkoi riisua ainutta vaatekappalettaan. Hänen ihonsa oli pehmeä ja niin vaalea, että se muistutti viime viikolla katselemaani maalikarttaa, johon oli koottu valkoisen eri sävyjä. Mitä vittua, miksi ajattelin värikarttoja katsellessani unelmieni täyttymystä? Tämän takia Jumalatar halusi, etten turhaan käyttäisi päätäni silloin, kun sitä ei tarvittu. Niin oli parempi meidän molempien kannalta. Hän ajatteli aina parastani. Hän heitti vaatteensa kaksinkerroin kasvoil

Minun kirkkain valoni on mulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä teksti. Sen ensimmäinen muoto on syntynyt viisi(?) vuotta sitten, kun tutustuin erääseen inspiroivaan ihmiseen, josta on vuosien aikana tullut minulle omalla tavallaan hyvin tärkeä. Viime syksynä heräsi ajatus kirjoittaa novelli alistuvan ihmisen näkökulmasta. Se kiehtoi, mutta tuntui myös vaikealta, sillä en tiennyt, miten voisin osata eläytyä johonkin, mitä en ole koskaan itse kokenut. Muutama viikko sitten tajusin, että vastaus ongelmaan oli ollut koko ajan viestin päässä. Kirjoittaisin työnimellä Suihku? kulkeneen muinaisen novellin uusiksi sen inspiraation näkökulmasta. Päähenkilö on oma fantasia-alistujani, ei toisinto kenestäkään tosielämässä kohtaamastani ihmisestä. Kirjoitin tämän ennen kaikkea itselleni, mutta myös kiitollisuudenosoituksena kaikesta siitä, mitä olen saanut. Kiitos, J. ❤︎ Avainsanoja tätä novellia kirjoittaessa olivat: 24/7, vapaasta tahdosta luopuminen, väkivalta, rakkaus, omistaminen, pahoinpit

Tästä tuli jotain ihan muuta, kuin mitä alun perin piti. Ehkä henkilökohtaisin tekstini tähän mennessä, ja kuvailisinkin tätä avautumiseksi, jos jotain pitäisi osata sanoa. BDSM ei ole mulle muusta elämästä ulkopuolista leikkiä, vaan jotain mikä kietoutuu jokaiseen päivääni ja minuuteeni. Siksi sallin nyt sen, että se muukin elämä lomittuu tänne blogin puolelle. Tämä teksti ei varmasti kenenkään mehuja herauta, eli jos olet etsimässä runkkumatskua, niin suosittelen jatkamaan postausten selaamista. -- Musta tuntuu, että en ole kirjoittanut ikuisuuteen. En luultavasti olekaan, en edes muista edellisiä sanojani. Aina on pitänyt ja pitänyt, mutta sitten on tullut jotain. Töitä, reissuja, itku, uni liiallisen valvomisen jälkeen. Milloin mitäkin. Todellisuudessa olen varmaan tietoisesti vältellyt tätä, itseni kohtaamista siis. Sanat on aina olleet mulle tapa tehdä itseäni näkyväksi, ja peilata omaa olemista muuten, kuin vihamielisen (oikean) peilin kautta. Sanat on ystäviä, ja kirjoittaminen

  Menetin tässä taannoin oikeuden pitää Instagram-livejä, mutta koska puhuminen on mulle kirjoittamistakin helpompaa, halusin jakaa ajatuksiani videomuodossa. Tässä videossa puhun valtasuhteista, mitä vallan ja vastuun jakaminen omasta mielestäni edellyttää siltä, joka omasta vallastaan haluaa luopua, sekä kerron miten D-ihmisiä kannattaa lähestyä. Tulen todennäköisesti puhumaan ja kirjoittamaan aiheesta laajemmaltikin, mutta tässä nyt tähän hätään päällimmäisiä ajatuksiani. Kiitos, jos jaksoit katsoa!

En tiedä, mitä tästä tekstistä tulee. Mulla on samaan aikaan tunteellinen ja tyyni olo. Ajattelen, että ehkä tämä teksti ei kuulu tänne. Ehkä BDSM-aiheisessa blogissa, BDSM-ihmisille kirjoittaessa, ei kuuluisi kertoa tunteista? Vähän sama, kun kinkybileissä sopii kyllä satuttaa, huudattaa, nauraa ja venytellä sietokyvyn rajoja, mutta ei pussailla, halailla (muuten kuin jälkihoidollisten toimenpiteiden yhteydessä) tai osoittaa tykkäämistä. Mä olen jotenkin kyllästynyt kinkyyden aromanttiseen suorittamiseen. Mä olen rakastunut, ja haluan elää peittelemättä sitä. Ajatuksia mun ja Riiviön alkutaipaleelta voit lukea edellisestä kirjoituksestani täältä . -- Mä ajattelin, että ei se jäisi. Mä oletin monta kuukautta, että kohta se lähtee, kyllästyy, vaihtaa, katoaa. Että ilmainen kokeilujakso päättyy ilman sitovaa jäsenyyttä. En tietenkään toivonut sellaista, mutta olin koska tahansa valmis hyväksymään, että niin kävisi. Me ihmisethän ollaan toistemme elämissä vain vierailemassa. Mutta ei se