Greta kirjoittaa

Joulukuun alussa kirjoitin seuranhausta ja toiveistani  seuraavaan ihmissuhteeseen liittyen. Niin sitten kävi, että haaveista tulikin yllättäen totta. Ehkä joskus todella on niin, että kun osaa tarkasti pyytää ja on valmis vastaanottamaan, voi saada mitä todella haluaa ja tarvitsee. Kannatti vastata sille ainoalle kiinnostuneelle, joka vastasi seuranhakuni kriteerejä. Sain paljon enemmän kuin uskalsin toivoa, mutta juuri sitä, mitä pyysin. Mainitsin joulukuun kinkypäiväkirjassa kohdanneeni uuden ihmisen. Uusi ihminen alkaa tuntua jo aika tutulta, joten olen nimennyt hänet Pikkuprinssiksi . Sillä niin kuin Antoine de Saint-Exupéry'n Le Petit Prince, myös Pikkuprissi on omalta planeetaltaan, seikkailulla tässä maailmassa. Sen tukka on sekaisin ja se on hurjan kaunis. Niin kaunis, että välillä unohdun minuuteiksi tuijottamaan sitä ja sen täydellisiä poskipäitä, leukaperiä, upeaa vartaloa. Pikkuprinssi on tuonut loputtomasti uudenlaisia onnen kokemuksia, seikkailuja, jalat alta v...

 2.12.24 Reissussa itärajalla. Oman elämänsä tempparitähti oharoi, mitään muuta en odottanutkaan. Haluaisin oikeille deiteille, oikeanlaisen ihmisen kanssa (hän ei todellakaan olisi ollut sellainen). Seuranhaku turhauttaa suuresti. Viikko sitten kirjekaveri lupasi olla pitkän aikaa tulematta, ja ajatus siitä lohduttaa. 6.12.24 Palasin alkuviikosta kotiin ja tulin kipeäksi silleen ihan kunnolla. Pitää perua lähipäivien menoja, koska tuntuu siltä, että tää kestää vielä pitkään. Miten mä osaan vaan olla yksin kotona? 9.12.24 Edelleen kipeänä mutta parempaan päin. Helvetin perkele näitä junnuja. Tämän päivän sankarilla kiinnostus kesti käytännössä yhden panetus-käteenveto-morkkis -syklin ajan. Oon niin kyllästynyt olemaan pelkkää runkkumatskua. Olen ollut kuukauden ilman seksiä, eli viime syksyn selibaatti all over again. Pitäis varmaan suosiolla julistaa itsellekin vuotuinen no nut November ku se näyttää tapahtuvan kuitenkin. Lopetan pojut ihan justiinsa kun ei tästä tuu kun paha miel...

Alkukesästä erosin. Se muutti mua. Olin pettynyt, katkera, välillä vihainenkin. Itsetuntoni dominoivana oli palasina, ja alkuun toivoin, että voisin hävittää sen itsestäni kokonaan. Toisaalta itsetunto noin muuten raketoi ihan uudella tavalla, enkä tiedä, olenko koskaan pitänyt itsestäni niin paljon, kuin juuri eron jälkeen. Muistin taas olevani Jumalatar Jumalatarten ympäröimänä. Kaikki olisi mulle auki. Vaikka en jäänyt yksin – onhan mulla ystävien lisäksi ihana tyttöystävä ja pari muutakin sykähdyttävää ihmistä elämässäni – tuli eron myötä elämään aukko. Nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen saatan olla valmis puhumaan siitä edes vähäsen. Eron luoma tila täyttyi isoilla terapiaprosesseilla, uusilla kokemuksilla ja erilaisten toimintatapojen opettelemisella. Halusin keskittyä itseeni ja kaikkeen upeaan ympärilläni. Nauttia ja kokea niin paljon kuin voin. Ottaa hyvät asiat vastaan, ja uskaltaa olla jotain muuta kuin riipivästi kosketuksen tarpeessa. Ennen kaikkea halusin ymmärtää, miks...

Olen jatkanut itseäni varten kirjoittamista, tehnyt hajanaisia ailahtelevia päiväkirjamerkintöjä. Tällä hetkellä elämässäni on pinnalla isoja prosesseja ja itsetutkiskelua, ylikuormitusta ja pohdintoja/odotusta tulevaisuudesta. Olen kuunnellut ja kaivannut surullisia poikia edellisen hiivuttua alkukesästä. En ole vieläkään osannut kirjoittaa erosta, enkä kirjoittanut nytkään. Tässä koottuja muistiinpanoja parin kuluneen kuukauden ajalta: -- Täytyy saada jotain ulos, haukkoa happea sisään, ettei himon suolaiset aallot hukuta alleen ja jätä janoisina riutumaan. Mä olen jo valmiiksi uupunut. Halun valtameren vesi näännyttää, sitä ei saa juoda vaikka haluaisi. Mistä helvetistä mä tislaan mitään puhdasta, kun kaikki on sameaa? Avaan silmät aamun utuun, ajattelen eilen kuulemani sanoja. Kasvojasi reisieni välissä. Mä muistan edelleen miltä sä tunnuit, miten se yllätti – ensimmäistä kertaa vuosiin joku antoi jotain pyytämättä. Jotain taivaallista, mikä sai mut unohtamaan kaiken hetkeksi. Ja n...

Niin paljon kuin elämästäni nautinkin, on joskus raskasta olla avoimesti kinky, empaattinen ja rakastava nainen internetissä ja tosielämässä. Vastoin luultavasti yleisimpiä odotuksia, sitä on monelle Dommena ihan yhtä kertakäyttöinen, kuin keskiverto vaniljanainenkin. Maailma on aika ruma, kun toiselle ei tarvitse antaa ihmisarvoista kohtelua. Sitä typistyy pelkäksi nimeksi ja kuvaksi ruudulla, hetkelliseksi fantasiaksi lakanoissa, jännittäväksi seikkailuksi joka päättyy heti ensimmäisen luvun jälkeen. Vuosien aikana olen kohdannut monia monia alistuvia yksilöitä, jotka vuorotellen palvovat ja pakenevat. Nyt yritän opetella pysymään erossa siitä, mikä ei palvele mua. Mä en enää jaksa vuotaa lämpöäni johonkin, mikä ei heijasta sitä takaisin. Tää proosa on syntynyt hetken mielijohteesta tunnekuohun vallassa. Sitä ei ole kirjoitettu kellekään tietylle ihmiselle, vaan olen kerännyt sanoihin vuosikausia kertynyttä katkeruutta ja aina uusiutuvia pettymyksen tunteita monista ihmissuhteista. -...

Päädyin jakamaan tämän novellin kahtia, sillä siitä tuli paljon pidempi, kuin olisin olettanut. Lukijalle tiedoksi, että tässä jälkimmäisessä osassa käsitellään kidutusta ja se sisältää mainintoja oksentamisesta. -- 2/2 Jumalatar kohottautui seisomaan, mutta yllätyksekseni hän ei kävellytkään suihkulle vaan seinässä olevan hanalle, ja alkoi kiinnittää siihen puutarhaletkua. Voi helvetti. Siitä hanasta tuli vain kylmää vettä, sitä käytettiin lähinnä lattian huuhtomiseen ja löylykiulun täyttämiseen. Alavatsaani vihlaisi, kun hän alkoi riisua ainutta vaatekappalettaan. Hänen ihonsa oli pehmeä ja niin vaalea, että se muistutti viime viikolla katselemaani maalikarttaa, johon oli koottu valkoisen eri sävyjä. Mitä vittua, miksi ajattelin värikarttoja katsellessani unelmieni täyttymystä? Tämän takia Jumalatar halusi, etten turhaan käyttäisi päätäni silloin, kun sitä ei tarvittu. Niin oli parempi meidän molempien kannalta. Hän ajatteli aina parastani. Hän heitti vaatteensa kaksinkerroin kasvoil...

Minun kirkkain valoni on mulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä teksti. Sen ensimmäinen muoto on syntynyt viisi(?) vuotta sitten, kun tutustuin erääseen inspiroivaan ihmiseen, josta on vuosien aikana tullut minulle omalla tavallaan hyvin tärkeä. Viime syksynä heräsi ajatus kirjoittaa novelli alistuvan ihmisen näkökulmasta. Se kiehtoi, mutta tuntui myös vaikealta, sillä en tiennyt, miten voisin osata eläytyä johonkin, mitä en ole koskaan itse kokenut. Muutama viikko sitten tajusin, että vastaus ongelmaan oli ollut koko ajan viestin päässä. Kirjoittaisin työnimellä Suihku? kulkeneen muinaisen novellin uusiksi sen inspiraation näkökulmasta. Päähenkilö on oma fantasia-alistujani, ei toisinto kenestäkään tosielämässä kohtaamastani ihmisestä. Kirjoitin tämän ennen kaikkea itselleni, mutta myös kiitollisuudenosoituksena kaikesta siitä, mitä olen saanut. Kiitos, J. ❤︎ Avainsanoja tätä novellia kirjoittaessa olivat: 24/7, vapaasta tahdosta luopuminen, väkivalta, rakkaus, omistaminen, pahoinpit...